7/07/2016

liftasin Turkuun



Kaikkia jännittäviä ensimmäisiä: ensimmäinen liftireissu, helsinki pride, katutaideteos, kotitekoinen seitan, kirjan sivu, ensimmäinen kesätyöpäivä, tinder-pyyhkäisy ja uintireissu. Kesä selaa päiviään eteenpäin kuin hurjistunut toimistovirkailija almanakan sivuja.
 Kuljen Helsingissä kamera kädessä ja kuvaan videoita ja ihmisiä ja heidän unelmiaan. YouTube alkaa tuntumaan kotoisammalta kuin blogi-alustat. Laittakaa hei kaikki seurantaan kanavani. Sen nimi on dreamerkiddo ja lataan sinne kaikkea jännää, mikä varmasti unohtuu tänne postata.
 Ihanaa kesää kaikille!

4/16/2016

Mitä kuuluu, Kruunuvuori?



No huh! Nyt olin tehokas. Opein edellisen videon editoinnista kyllä sen verran, ettei tähän mennyt niin kovin kauaa. Hauskaa on. Tässäpä siis kuulumiset Kruunuvuoresta, sopivasti muutamaa tuntia ennen kuin hyppään Brysseliä kohti suuntaavaan bussiin.

Ihanaa kevättä itse kullekin!

4/13/2016

Maltalta kuuluu!

Olen pitänyt totaalista blogihiljaisuutta, vaikka kameran muistikortille kaikenlaista aika-ajoin tallentuukin. Aikaani syövät tällä hetkellä niin monet mielenkiintoiset jutut, että hiljaisuus tulee enemmän tai vähemmän tulevaisuudessakin jatkumaan. Mutta maaliskuussa päräytin Nuorten Maan Ystävien väentapaamiseen Maltalle, saarelle johon en kyllä olisi osannut kuvitella matkaavani, ja kuvasin ensimmäistä kertaa videomateriaalia tiettyyn tarkoitukseen, nimittäin vlogiin! Tämä totaalisen uusi aluevalloitus antaa ihan erilaisia tarinankerronnallisia mahdollisuuksia kuin tuo tuttu ja turvallinen valokuvaus. Innostavaa oppia ja kokeilla jotakin aivan uutta. Tässä alla on siis nähtävissä kokeilujeni lopputulos:

Ei voi väittää, ettei vielä ole paljon opittavaa, mutta tästä on hyvä ja hauska aloittaa. Mulla on jo materiaalit seuraavaankin videoon viikonlopulta, kun käytiin katsomassa mitä Kruunuvuorelle huviloineen oikein kuuluu. Ja lauantaina pakkaudun jälleen bussiin, joka suuntaa tällä kertaa Brysseliin! Jänniä asioita. Toivottavasti sinunkin kevääsi sujuu vähintäänkin auringonpaisteisissa merkeissä!

1/06/2016

Bussilla Pariisiin - kuvia ilmastomielenosoitusmatkalta

Mielenilmaus Notre Damen edustalla. Pariisin ilmastosopimuksesta jätettiin pois maininta alkuperäiskansojen oikeuksista.
Joulukuussa, kun Pariisin ilmastoneuvottelut olivat vielä keskeneräiset ja sopimuksen syntyminen vain tavoite, pakkautui kasa aktivisteja bussiin Kiasman edustalta. Kansalaisjärjestöjen yhteistyössä järjestämä, Pariisin aiempien viikkojen tapahtumien vuoksi pitkään epävarma, matka oli vihdoin tapahtumassa. Jännityksensekaisin tuntein kipusin bussiin täynnä samanhenkisiä, mutta vielä tuntemattomia tyyppejä ja vuoden mieleenpainuvin viikko sai luvan alkaa. Bussilla Vuosaareen, Vuosaaresta laivalla Travemundeen, ja sieltä bussilla Pariisiin!




Matka meni leppoisasti torkkuen läpi Saksan, Belgian ja Alankomaiden, sopivasti silloin tällöin maisemia tiiraillen. Pariisiin saavuttuamme etsiydyimme ensimmäiselle yöpaikalle, jona toimi vallattu entinen toimistorakennus. Ei lämpimin paikka tälläiselle kesämakuupussin kanssa matkustavalle hölmölle, mutta tuon yön jälkeen tuntui lämmitetty koulun liikuntasali viiden tähden hotellilta suihkuineen ja patjoineen. Pariisin yöt ovat kylmiä joulukuussa, eikä kaikilla ole mahdollisuutta valita. 
SQUAT


Ympäri kaupunkia tapahtui koko ilmastoneuvotteluiden ajan kaikennäköistä aktivismia. Mielenosoituksia, sometempauksia, luentoja, puheita, kylttien askartelua, taidetta, teatteria, valinnanvaraa oli niin paljon, ettei kaikkialle minne halusi ehtinyt millään. Kirjoitin hiukan RedLines-mielenosoituksesta ja Maan Ystävien Climate Justice Peace karttatempauksesta kouluni osuuskunnan sivuille.

Grass Rootsin järjestämä mielenosoitus Eiffel-tornin läheisyydessä.


Climate Action Zoneksi (ZAC) nimetty paikka, jossa järjestettiin ohjelmaa koko neuvottelujen ajan.

Vasemmalla: Vapaaehtoisvoimin pyöritetty katukeittiö piti aktivistit kylläisinä dyykatulla vegaaniruoalla.


Maan Ystävien järjestämä tapahtumakeskus oli ehkä matkan hienointa antia - hyvin organisoitu, vaikuttava ja mielenkiintoinen. Askarreltiin kylttejä päämielenosoitusta varten, kuunneltiin puheita ja tanssittiin osana tuhatpäistä ihmisjoukkoa. Saatan olla puolueellinen, sillä itse osana kyseistä järjestöä toimivana tyyppinä minusta oli mahtavaa nähdä kuinka kansainvälisesti ja laajalla mittakaavalla Maan Ystävät oikeasti toimii.


Ehdimme myös hiukan tutkailla kaupunkia turistinäkövinkkelistä kaiken aktivismin lomaan. Syödä juutalaiskorttelin parhaita falafelpitoja, istua loputtomia minuutteja metrossa kuunnellen ympärillä soljuvaa Ranskan kieltä ja kävellä, kävellä, kävellä.
Tissipatsas patsasmuseon edustalla. Ei tarvinnut mennä sisälle asti.
Takaisin ajoimme Tanskan ja Ruotsin kautta, viettäen yön matkan toisessa squatissa, Kööpenhaminassa. Ruotsin raja oli ensimmäinen, jolla bussimme pysäytettiin ja tarkastettiin. Liekö syynä sitten ollut hippimäinen olemus vai protokolla, pääsimme kuitenkin jatkamaan matkaa ja ehdimme laivalle, joka kuljetti reissurähjäiset matkalaiset takaisin Suomen maaperälle.