xxxxx

(Viimeinen koulupäivä on se sanayhdistelmä kaikkien huulilla. Odotan ensi torstaita. Odottamisessa minusta on viime vuoden aikana tullut niin loistava. Unohtamaan en enää suostu. Tuntuu että elämä odottaa raollaan olevan oven takana. Kaikki on niin lähellä, pystyn kuulemaan sen soinnun ja näen sen seinällä tanssivan varjon. Tiedän mitä minä haluan. Aurinko yrittää saada valonsäteitään esiin ukkosmyrsyn jäänteiden takaa. Onneksi on hyvää musiikkia.)

isäni oli merirosvo 

joten minusta tuli prinsessa

(((materiaalionnellisuus)))

ensimmäisen palkan kunniaksi tilatut amazon  ihanuudet ;u;

hooämmä mekko ja kolmen euron kirppispöksyt

1,50 ja 3,0 euron sadepäivänpelastajat

♥ ♥ ♥

in another time dimension

hurja tähtisoturi
(toisinsanoen kuviksen turhataideprojektit)

tallinna

Kaikki ne vanhat kaarteilevat kujat ja viileät kiviset rakennukset jotka paistattelivat auringonvalossa saivat minut kaipaamaan takaisin.

Rakastun niin herkästi kaupunkeihin.

♥

two door cinema club

ryntää eturiviin
livemusiikkia lähemmäs ei pääse
sydän on revetä rinnasta ja musiikin rytmi sykkii kaikkialla
en halua sen ikinä loppuvan

salaisuuksia

Tosiasiassa olen elänyt paljon enemmän kuin ne 18 vuotta jotka lukevat mopokortissa. Pelkään etten saa mitään aikaiseksi elämässäni. Rakastan nauravia, aidosti omaperäisiä ja aitoja ihmisiä. Vastaavasti inhoan tuomitsevuutta ja ahdasmielisyyttä. Paras ystäväni on maailman ihanin ihminen, jota en vaihtaisi edes seitsemään velhovuoteen Tylypahkassa. Olen maailmanmestari tekosyiden keksimisessä. Vuosi sitten en tiennyt mitä tuleman pitää, enkä tiedä vieläkään. Synnyin aamuyöstä ja lempivärini on se sinisen sävy, joksi taivas värjäytyy juuri auringon laskettua. Haluaisin syödä terveellisemmin ja harrastaa muutakin liikuntaa kuin satunnaisia kuuden kilometrin juoksulenkkejä mutta niin tuskinpa. Salaisten paikkojen, niiden jotka ovat muulta maailmalta unohtuneet, löytäminen on paha tapani. Keksin ventovieraille elämäntarinoita. Tarkkailen mielummin kuin teen. Joskus en pääse nukkumaan kun mielessäni pyörii miljoona runonsäettä, jotka vaativat paperille pääsemistä. Uskon pystyväni mihin vaan, mutten tiedä mihin haluan pystyä. En ikinä unohda erästä juhannusaattoa Särkänniemessä. Kyllä. Ei. En kerro. Käytän sarkasmia vahingossa. En ikinä onnistu repäisemään leivinpaperia suoraan. Kuuntelen juuri nyt tätä laulua. En voi sietää humalaisia ihmisiä. Haluan tuhat eri tatuointia, joista tuskin osaan koskaan päättää ne oikeat ja lopulliset. Olen aamulla valmis viidessä minuutissa. Uskon kummituksiin mutten sattumiin, enkä muista koska olisin viimeksi valehdellut. Olen mielummin kameran väärällä puolella. Ulkona on pimeää eikä tähtiä näy. Sängyllä vieressäni on Sofi Oksanen Stalinin Lehmät, jonka lainasin perjantaina kirjastosta. Pizzaa on hyvä syödä kun lukee kirjaa joka kertoo syömishäiriöstä. En yletä koskettamaan nenääni kielellä ja pidän liikaa bensan tuoksusta. Viime yönä menin nukkumaan viideltä yöllä leffamaratoonin ja syvällisten keskustelujen jälkeen. Pienenä uravalintani oli vesitanssin opettaja, olisikin niin helppoa. Hautakiveeni tulee laittaa "you tried"-tarra. Jos voisin, laittaisin koko maapallon kuuntelemaan Mumford & Sonsin Sigh No More-levyn. Muistan yleensä uneni. Lue kirja. Haluan matkustaa ympäri maailmaa, nähdä, kokea ja uskaltaa... Minulle on pakkomielle syödä ruoat kerroksittain. On hyvin suuri mahdollisuus että minut on nimetty tämän laulun mukaan. Käsialani on sottaista ja miltei tismalleen samanlaista kuin isälläni, vain vähän siistimpää. Typerien faktojen kirjoittaminen keskiyöllä on yllättävän terapeuttista. Kokeilkaa.

kesäikävä

viekää minut takaisin

päättötyökuvat

(niitä oli vielä yksi mutten pitänyt siitä)