12/21/2014

Kallo

Kallo ja Yyteri ovat ehdottomia suosikki paikkojani Porissa. Aina kun saan auton lainaan äidiltä, karautan sinne nauttimaan luonnosta. Jäkälät ja käppyrämännyt, tänään erityisen isoiksi äityneet aallot ja aina ytimiin saakka pistävä merituuli saavat hymyn huulille. Koiraparka tosin ei nauti liukkaista kallioista yhtä paljon kuin minä, raukka on kaupunkikoirana kasvanut.
 Sivuajatuksena: nuo minun kenkäni ovat mitä todennäköisimmin nahkaa. Ostin ne kirpparilta tässä jokin aikaa sitten talvikengiksi. Uutena en nahkaa ostaisi, en nyt tosin paljon muutakaan. Mutta onko itsessään jo nahan tai vaikka villan käyttö kannanotto niiden tuottamisen puolesta? Entäpä jo ennen kasvissyönnin aloittamista hankitut vaatteet ja asusteet? Onko niitä viisasta rahdata kirpputorille vain sen takia, että päättää identifioitua vegaaniksi? En voisi kuvitella elämää ilman isomummini kutomia villasukkia. En myöskään näe luomuhunajan käytössä minkäänlaista ongelmaa (kuten näen esimerkiksi luomumaidon tuotannossa). Näiden ajatusten perusteella en siis ole vegaani, vaikka se lähinnä onkin kuvaillessani ruokalautaseni sisältöä. 
 Kaikenlainen leimojen asettelu onkin aina ollut minulle tarpeetonta, ahdistavaakin. En ole vegaani, en jokin-seksuaali, en herkkä, en hullu, en luova, en hauska, en mikään. Olemiseni on jatkuvassa muutoksen tilassa. Välillä se tuo itseään esille noiden sanojen avulla. Mutta sanatkin ovat vain todellisuuden kuvailua. 
 Kolme yötä enää jouluun. Hassua. Viettäkää ihmiset kiireetön, lämmin ja ihana joulu. Nauttikaa olemisesta ♥

12/16/2014

Helsinkitunnelmia

Helsinki näytti tältä:
Ja seuraavana aamuna tältä:
Ja sitten vielä tältä.