6/14/2015

Hylätty taikatalo osa 2

Kierros taikatalossa jatkukoon!
Monokkeli ja insuliinipiikki ovat muistona paikan alkuperäistarkoituksesta. Paikka on mitä ilmeisimmin toiminut jonkinlaisena vanhainkotina tai hoitolaitoksena.
Paikalla myös kunnon hipstermeiningit! Kyllä tälläisessa huoneessa ihan kelpaisi nukkua.



Meikä on keitellyt kesäkeittoja sekä lukenut Murakamia (Norwegian Woodin ja After the Quaken, seuraavaksi Undergroung, jahka ehdin). Olen näyttänyt töissä pikkulapsille kieltä aina kun niiden vanhemmat ei huomaa. Olen lenkkeillyt, nukkunut, kuvaillut, laiskotellut, turhautunut, itkenyt, kyllästynyt, nauranut, saanut itseni mukaan järjestöpuuhiin, panikoinut pääsykoketuloksista ja tuskaillut uutta hallitusta. Kastoin talviturkin jääkylmässä vedessä, jossa lillui myös yksi tamponi. Talviturkin menetys on vain kuvainnollinen ilmaisu. Ensi viikolla alkaa pienimuotoinen loma ja lähden retriitille meditoimaan karvajalat ristissä. Unohdan välillä että meditaatioon yhdistyy joidenkin mielessä kummia ennakkoluuloja. Ihmiset heijastelee omia pelkojaan muihin niin helposti. Älkää antako sen pysäyttää. Nähdään parin viikon kuluttua!