Norjan alkufiiliksiä

Illalla seitsemän maissa Norjan aikaa saavuin workaway hostieni hoiteisiin. Anita ja Ivan toivottivat minut tervetulleeksi ja esittelivät minut tyttärelleen sekä Espanjasta tulleelle toiselle workaway-työntekijälle. Tilalla oli kokonainen 27 kappaletta alpakoita, kymmenisen kanaa sekä muutama kukko, kaksi koiraa, kaksi kissaa ja kaksi kania. Paikka oli uskomattoman kaunis. Ainakin meikäläiselle, tasaisten pinnanmuodostumien alueella kasvaneelle kakaralle, vuorien jo itsessään vuorten näkeminen oli elämys. Lisäksi talo oli viidenkymmenen kilometrin päästä Tromssan keskustasta hyvin rauhallisella alueella, jossa autojakin kulki ohi vain harvakseltaan.

Saapumista seuraavana päivänä tutustuin tarkemmin ympäristöön ja eläinkuntaan. Alpakat oli keritty hiljattain ja Anitan kanssa puhdistimme muutaman säkillisen villaa roskista. Tein spagettia ja paistoin vihanneksia, luin kirjaa ja tunsin oloni kotoisaksi. Vuorten hiljainen ylevyys ja liikkumattomuus sai oloni rauhaisaksi. Oi ihana kiireettömyys.

Kanat saivat yleensä olla vapaana pihamaalla, mutta hiljattain kylässä oli käynyt kettu, joka oli tappanut useamman kanan. Siksi kanat pidettiin nyt poikkeuksellisesti sisätiloissa.

Tämä 10 kuukautta vanha neitokainen on Elsa, tietysti nimetty Frozen elokuvan mukaan.

Vielä löytyy Norjan matkamuistoja 800 kuvan verran. Mutta voiko tuollaisiin maisemiin kyllästyä?

matkalla Norjaan

Interreilimuistot tulvivat mieleeni, kun otin yöjunan Tampereelta Rovaniemelle. Yöjunissa on sellaista unisen usvaista taikaa. Ihmiset haukottelee, ummistaa silmänsä, nukkuu hassuissa asennoissa, ympärillä kuulee eri kieliä ja hetken sitä on kotonaan huimaa vauhtia eteenpäin hytkyvässä junassa. Vieressä istuva ranskalainen poika luki Echart Tollea ja meikäläinen mutusteli iltapalaksi raakapatukkaa. Peittelin itseni jättikokoisen huivin sisään päästä varpaisiin ja tunsin oloni koteloituneeksi toukaksi. Yöllä heräsin joka kerta, kun juna pysähtyi. Aamulla olo ei ollut kovin perhosmainen, mutta perillä Rovaniemellä oltiin yhtä kaikki, ja seuraavana seikkailuna oli löytää oikea bussi.

Ja löytyihän se! Seuraavat yksitoista tuntia sitten istuskelin ihastelemassa Lapin helteisiä maisemia jääkylmäksi ilmastoidussa bussissa. Bongailin poroja ja luin Donna Tartin kirjaa Jumalat Juhlivat Öisin. Bussi teki puolen tunnin pysähdyksen Kilpisjärvelle, ja meikäläinen teki pikavisiitin jonkun paidattoman mökkiläisen pihalle (kyseisen mökkiläisen luvalla) ottamaan kuvia ja ihastelemaan järveltä avautuvaa maisemia.

Viimeinen kuva onkin sitten jo Norjan puolelta. Hassua ylittää joku keinotekoinen, näkymätön rajalinja, ja olla kokonaan toisessa maassa. Tulli pysäytti bussin, tutki ja kyseli, ja lopulta poisti yhden matkustajan puutteellisten papereiden vuoksi. Tarkastuksen johdosta olimme tunnin myöhässä aikataulusta mutta ystävällinen bussikuski kuljetti minut, viimeisen bussissa olijan, kiertotietä pysäkille, josta workaway hostini sitten tuli minut poimimaan. Jatketaan siitä seuraavassa merkinnässä.